keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Danten ekat näytelmät ja Beniton kesän viimeinen näyttely

Koska kesäkuu pidimme ihan täysin näyttelyistä taukoa, niin Heinäkuussa on peto irti, ja olemme ilmoittatuneet moniin näyttelyihin!!  Ja nyt näyttelyterveisiä oikein urakalla:

Dante avasi näyttelyputkensa Ruotsin maalta, jonne suuntasimme heinäkuun alussa. Kyseessä oli Piteån kansainväliseen näyttely ja lagottojen tuomarina Giuliani Claudio, Italiasta. Benito oli myös mukana näyttelyssä, ja tuloksena täsatä mukavasta näyttelypäivästä oli ERI molemmille pojille! Tästä on hyvä jatkaa :)

Seuraavana viikonloppuna suuntasimme Laukaan ryhmänäyttelyyn. Tuomarina lagotoilla oli Filip Johnsson, Ruotsista. Dante sai ensimmäisenä päivänä ERI ja SA, ollen lopulta PU3 ja saaden Vara-Sertin! Hienoa! Ensimmäinen näyttely Suomessa(virallinen) mistä poiki jo hienosti sijoitus paras uros kehässä.

Seuraavana päivänä olimme Laukaassa näyttelyssä, jossa oli sekä Benito, että Dante. Tuomarina Italialainen tuomari Francesco Cochetti. Dante sai sileän ERIn ja Benito EHn. Hienoa pojat!!! Näyttelyn jälkeen Benitolta lähti turkki ja mielestäni hänestä tuli ihan kaunis poika turkilla tai ilman :) Benito pitää näyttelyistä taukoa Marraskuuhun asti.

Kaunis Benito




Koska Heinäkuu on näyttelykuukausi meille niin seuraavana viikonloppuna oli Hyvinkää kr. Ja Dante poika yllätti täysin, hän meni todela kauniisti kehässä ja yllätyksekseni tuomari sijoitti Danten, vasta 9kk ikäisen juriorin PU2 ja Dante sai ensimmäisen SERTinsä! Aivan mahtavaa!! Tuomarina oli suomalainen Lena Danker

Solipse Dante Di Coco, SERTipoika Hyvinkää kr 19.7



Näistä näyttelyistä on hyvä jatkaa eteenpäin. Ja etenkin Dantelta vahva aloitus näyttelyissä. Neljä näyttelyä, neljä eriä ja kaksi SA joista toisella kertaa tuli vara-sert ja toisella kertaa SERT. Hienoa Dante!!!

Ja Isoveljen Beniton vuoden näyttelyt kokosin myös yhteen ja ne kuului näin: 
20 näyttelyä
16 x ERI
4 x EH
5 x vara-sert
7 x CAC
12 x SA
2 xVSP
2 x ROP

Eli ei pöllömmin! Tuossa ei ole mukana vielä sitten ulkomaannäyttelyt ja pentunäyttelyt ym.
Näihin tuloksiin Beniton onkin hyvä pitää sit vähän taukoa näyttelyistä ja palata takaisin sitten loppuvuodesta :)

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Jyväslagotot

Olen aktiivisesti mukana Jyväslagottojen yhteyshenkilönä. Järjestän näyttelykoulutusta ja yhteisiä tapaamisia.

Näyttelykoulutukset ovat vetäneet kivasti porukkaa mukaan. Ja tästä olen tietenkin todella iloinen!
On paljon lagottojen omistajia jotka ovat kiinnostuneita viemään lagottoaan näyttelyyn. Näyttelyssä onkin monta eri elementtiä, vaikka alkuunsa ajattelisi että sen nyt kyllä hoitaa tuosta vain! Näyttelyssä koiran pitää näyttää parhaat puolensa:

Seisoa kauniisti (helpommin sanottu kun tehty)
Antaa tutkia itseään (erilaisten ihmisten, koskee koko koiran kehoa päästä varpaisiin)
Osata seisoa pöydällä (toisinaan myös lagotot nostetaan pöydälle)
Juosta kauniisti (on eri asia lönkötellä kun tottavie mennä kun tuuli eteenpäin)
Käyttäytyä kauniisti (kaikkia kohtaan)

Mutta mikä sitten vielä tekee asiasta haastavampaa, on se, että näyttelystä pitää tehdä koiralle hauskaa! Ja aina on eduksi jos koira vielä nauttii asiasta ja haluaa esiintyä. Siksi tarvitaan ensinnäkin harjoitusta, jotta koira tietää mitä tehdä. On kamalaa jos koira ei tiedä mitä tehdään näyttelyssä, silloin sen hämmentyy ja voi alkaa toimimaan aivan päinvastaisella tavalla. Se ei yksinkertaisesti tiedä mitä siltä odotetaan. Siksi treenaaminen on tärkeää, jotta koira jo tietää kun näyttelyremmi puetaan päälle, mitä siltä odotetaan, mitä kohta tapahtuu.

Toinen mitä harjoituksissa tosiaan tehdään on tehdä asioista hauskaa, koira ei pelkästään siedä, vaan se odottaa näyttelytreenejä ja näyttelyitä. Siksi treeneissä ja näyttelyissä aina kannattaa käyttää palkkiota = jotakin todellista herkkua minkä vuoksi kannattaa tehdä työtä. Koira joka on iloinen ja tekee mielellään asioita (ihan missä vaan, vaikka siellä näyttelykehässä) on aina edukseen. Mikään ruokailutilanne näyttely ei tietenkään ole. Tiedän että tuomareista kaikki eivät tykkää namipaloista kehässä, mutta mielestäni hyvästä toiminnasta voi, ja pitää palkita :)

Oi tästä asiasta voisi jatkaa loputtomiin, mutta tulkaa toki kuulemaan lisää ja opettelemaankaunista kehäkäyttäytymistä Jyväslagottojen näyttelytreeneihin! 

Jyväslagotoilla on myös muunlaista toimintaa. Esimerkiksi Yhteisiä tapaamisia.
Yhteisisissä tapaamisissa Jyväskylän alueen lagottokansa saa tavat toisiaan rennossa ilmapiirissä, koirat saavat juosta vapaana ja leikkiä ja mikä parasta toisinaan myös opettelemme jotakin uutta.
Viimeinen tapaamisimme suuntautui Hangasjärven ulkoilualeelle. Siellä on loistava luontopolku minkä yhdessä taivalsimme lagottokansan kanssa. Koirat saivat juosta vapaana ja tutkia kaikkea mitä metsästä löytyykään. 

Jos metsään tahdot mennä nyt, niin takuulla yllätyt!





Ja yhteisen retkeilyn jälkeen menimme käyttämään koiria uimassa ja sen jälkeen paistamaan makkaraa! Oikein mukava päivä! Koirat nauttivat uimisesta ja pelmuamisesta ja veikkaan että illalla oli väsyneitä lagottoja Jyväslagottolaisten kotona :)

 Vesikoirat Biitsillä uimassa ja uittamassa tassuja aallokossa!





On todella mukavaa että ihmiset on innostuneita ja kiinnostuneita tämän tyyppisestä toiminnasta. On mukavaa tavata toisia lagottoja ja lagoton omistajia ja vaihtaa kuulumisia. Lagotot on kuitenkin kaikki niin samanlaisia. Samalla voidaan vaihtaa turkinhoito ja koulutusneuvoja! Ja juttuahan riittää niin paljon!! On nämä vaan sellaisia veijareita.

Toiminta jatkuu ilman muuta, jatkossa on tarkoitus järjestää yhteisiä tapaamisia ja koulutuksia ja katsotaan mitä kaikkea kevät ja kesä tuo tullessaan. Muhimassa on monia mukavia ideoita mitä kaikkea koulutuksia ja harrastuksia koirien kanssa voitaisiinkaan kokeilla. Ja uudet jäsenet otamme avosylin vastaan, olette lämpimästi tervetulleita joukkoon mukaan :)


maanantai 18. toukokuuta 2015

Venäjän Juniorimuotovalio !!!

Ai kun paljon on kerennyt tapahtumaan!

Näyttelyissä ollaan juostu oikein urakalla, siitä todisteena viimeaikaiset ROP sijoitukset sekä SERTit. Mutta koskaan ei pelkkää hehkutusta, väliin mahtuu niin Rotunsa parasta sekä myös EH tulosta :D ja vierekkäisenä viikonloppuna! Suurin saavutuksemme näyttelyiden osalta kuitenkin on näyttely Venäjällä, Pihkovassa, jossa oli kaksi näyttelyä. Toisessa näyttelyssä Benito oli junioriluokassa ja toisessa näyttelyssä nuorten luokassa. Kaikki meni paremmin kuin hyvin ja Benitosta tuli reissulla sekä Juniorimuotovalio, että sai myös aikusiten sertin roikkumaan. Se tarkoittaa sitä, että kun Benito ehkä joku päivä tulee Suomen muotovalioksi, niin samalla hän tulee saamaan venäjän muotovalion arvon. Tämä siis ehkä joku päivä, jos hyvin käy! Saimme myös hienon virallisen tittelin Venäjältä, RFK Champion!

Tittelirivistö siis kasvaa. Kaikki tuomarit eivät suinkaan tykkää Benitosta. Siitä todisteena se, että Benito on saanut tässä välissä myös tuloksen erittäin hyvä. Mutta Erittäin Hyvä on erittäin hyvä, eli tykkäähän tuomari tietenkin, mutta ei ehkä riittävästi sanoakseen koiraa einomaiseksi. Tuomarin mielipide, ei tietenkään minun mielipiteeni. Ja harrastus kaikkinensa, tuo hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Ja jokainen näyttely on sekä uusi tilaisuus, että myös uuden oppimisen paikka. Ja uuden tuloksen paikka :)

Kaikenkaikkiaan ihana harrastus! Nyt vielä tahkomme yhden näyttelyn läpi, sen jälkeen jäämme kesäkuuksi tauolle. Benito jää ehkä pidemmäksikin aikaa ja palaa lavoille sitten syyskuussa (tämä vielä harkinnassa) ja pikkuveli Dante saa valloittaa näyttelykehiä :)

Tässä tulee tulokset

Rautjärvi 19.4.2015

Solipse Benito NUO-ERI, NUK1, PU1, SA, ROP, SERT

"16kk, Erinomaista tyyppiä ja mittasuhteet omaava nuori uros, hyvä runko ja ylälinja, hyvä hännänasento, hyvä kaulan pituus, hyvä kallo-osam kuono osa saa vielä täyttyä. Liikkuu tasapainoisesti, esiintyy ja esitetään hyvin, käyttäytyy hyvin"

Tuomarina Matti Ruominen


Savitaipale 2.5.2015

Solipse Benito NUO-ERI, NUK1, PU2, SA, SERT

Sopivan kokoinen, hyvärakenteinen uros. Erittäin hyvä pään tyyppi, kaunis kaula ja ylälinja. Hyvät raajat ja kulmaukset. Hyvät liikkeet!"

Tuomarina Hans Lehtinen


Haapavesi 3.5.2015

Solipse Benito NUO-ERI, NUK1, PU1, SA, ROP, SERT

Tuomarina Hannele Jokisilta



Kauhava 9.5.2015

Solipse Dante Di Coco PEK1, KP ja ROP Pentu!!!


Solipse Benito JUN-EH, JUK4

Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa


Pihkova Venäjä 16.5.2015 kaksi näyttelyä

Solipse Benito JUN-ERI, JUK1, PU1, SA, VSP, JUN-SERT Ja tuli Venäjän JunioriMuotovalioksi!!!


Tuomarina Larissa Galiaskarova, Venäjä



Solipse Benito NUO-ERI, NUK1, PU1, SA, VSP, SERT ja titteli RFK-Champion!!!


Tuomarina Aleksei Belkin, Venäjä


Benito kauniiden lagottoneitien kanssa hotellihuoneessa Venäjän reissulla, nämä kuvassa olevat upeat ja kauniit lagotot pärjäsivät loistavasti Venäjän näyttelyssä ja veivät kumpanakin päivänä ROP voitot!! Onnittelut!!!



Mitäs tähän voisi sanoa? Hienosti on mennyt näyttelyiden osalta, ja Dante myös on avannut kautensa hienosti. Dantelle on myös tullut BIS voitto match showssa ja ollut myös kerran BIS4! Täytyy sanoa että sieltä on kehkeytymässä myös hieno nuori lagotonalku. Ja tässä muutama kuva Dantesta!

Dante mätsärissä





Dante Kauhavalla ROP Pentu!!!































maanantai 20. huhtikuuta 2015

Tallinnan Voittaja & Tallinnan JunioriVoittaja!

Tallinnan reissumme oli todellinen positiivinen yllätys!
Lähdimme hyvillä mielin matkaan, ja reissasimme Tallinnaan lautalla jo Lauantaina hyvissä ajoin. Nautimme Tallinnassa hyvästä seurasta ja kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa Pegasos.
He antoivat luvan ottaa koiran mukaan ravintolaan, ja näin Benito pääsi myös iltaa viettämään sinne!



Ilta oli pitkä ja mukava! Ja kävimme hyvillä mieli nukkumaan puolen yön tienoilla. Onneksi Sunnuntainen kehä olisi vasta myöhemmin iltapäivällä..

Sunnuntaina Suuntasimme Saku-Suurhalliin voittajanäyttelyyn. Lagottoja oli ilmoitettu kolme kappaletta, kaksi narttua ja yksi uros.


Kehän laidalla jännittyneenä odotimme vuoroamme :)

 kuva: Mikko Marttinen, kuvauksellista photography


Olimme ainut uros kilpailussa. Takaako se mitään? Ei todellakaan! Kova kilpailu, Voittaja näyttely ja tuomari joka ei jakele titeleitä tuosta vaan. Menimme kehään jännittyneenä, mutta yllätyksekseni Benito meni todella kauniisti! Tuomari todella tykkäsi pojasta! Siispä itseään vastaan kisattiin ja kisassa kävi tälläkertaa hyvin:
Benitosta tuomari tykkäsi todella paljon, tuomari oli Norjalainen Marjo Heinilä. Tuomari valitsi, että Benito oli paras uros, paras juniori ja lopulta VSP!! Ja Benito sai näin tittelit


 Tallinnan Juniorivoittaja 2015 ja Tallinnan Voittaja 2015!!

kuva: Mikko Marttinen, kuvauksellista photography



Olen todella onnellinen ja ylpeä pojasta! Olisin tietenkin muutenkin, mutta hieno tunne kun joku muukin pitää Benitoa kauniina. Harrastus muiden joukossa näyttelyt on, mutta menestyminen, edes joskus tuntuu todella hyvältä :)

Kuten sanottu tästä on hyvä jatkaa!

 

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Arkea

Normaalia arkea on kaikki se, mitä tapahtuu melkein joka päivä.

Normaalissa arjessa heräämme aikaisin. Yleensä herätyskellon soittoon noin kello kuuden ja seiskan pintaan. Herätyskello kun soi niin ylös on pinkaistava koska pentukin herää ja pissille on päästävä noin 30 sekunnin sisällä heräämisestä! Siis aamutakki päälle, kumpparit jalkaan ja terassin ovi auki!

Tämän jälkeen kun  pissitän pikkuisen, voi vielä omat unet jatkua (siis jos on vapaapäivä!) Isompi tulee yleensä pussailemaan minua aamusin, jos satun yrittämään nukkua hieman pidempään<3 <3

Anna rakas pusu
 



Mutta arjessa yleensä joutuu nousemaan ylös. Sen jälkeen laitan itselleni aamupalan ja koirielle nappulat turpoamaan. Herätän lapset ja avustan aamuaskareissa. Lapset lähtevät kyllä itsenäisesti kouluun siinä järjestyksessä kun aika on, tämä on jo koululaisten helppous. Ne syö itse, pukee itse jne. Itselle jää vain kapteenin rooli :)
Koirien kasvatus ei ole sen ihmeellisempää kun ihmislastenkaan kasvatus. Jos saat kasvatettua ihmislapsen suhteellisen järkeväksi ja täsyspäiseksi nuoreksi, voit sanoa onnistuneesi kasvatuksessa. Koirien kasvatus ei ole sen kummempaa, rajoja, rakkautta, avustamista, opettamista. ja ennenkaikkea Ole hyvä kapteeni!

Tämän aamuruokailun jälkeen ulos lenkille! Aamulenkkimme suuntautuu tylsästi muutamien kortteleiden ympäri tai aika usein lähimetsään missä pidän koiria vapaana. Se on helppoa aamu-uniselle, ei tarvitse pitää hihnoja kädessä. Saa tallustella ja katsella kun koirat telmii ja tekee aamutarpeitaan. Suosittelen kaikille aamu-unisille lämpimästi.
Tässä seuraavassa vaiheessa onkin kapteenilla jo kiire JOS meenaa lenkin (n 15-30min) jälkeen laittaa vielä itsensä kuntoon ennen mahdollista koulupäivää. Yleensä kevyt pikainen vilkaisu peiliin riittää, onko hiukset kammattu ja paita oikeinpäin päällä? Jos on, niin hampaiden pesu ja se on siinä. Hyvästelen koirat ja ihmislapset ja painan kaasu pohjassa kouluun.

Koulun jälkeen (varhaisimmat kotiintulijat pääsee jo kello 12-13 koulusta) ihmislapset tulee kotiin ja käyttää koirat ulkona (jälleen 15 min-30 ulkoilu)
Itse saavun noin kello 14-16 välillä ja joko ruokailemme ja sen jälkeen lähdemme lenkille, tai aikataulusta riippuen menemme ensin lenkille ja sen jälkeen on päivällinen. Yleensä tässä vaiheessa menemme metsään. Koirat irti ja juoskaa sydämenne kyllyydestä!!! Tämä on koirien mielestä se päivän paras hetki! Liikunta vapaana metsässä tekee myös todella hyvää kasvavalle koiralle. Tasapaino kehittyy, ja vapaana juokseminen kehittää lihaksia ja lisäksi pentu juoksee ja ulkoilee niinkun on hyväksi, eikä esimerkiksi pitkää rennilenkkiä isomman koiran perässä pakotettuna. Vapaana koira tuntee aivan omanlaistaan riemua ja sitä riemus ja leikkimistä on ihana itsekin seurata. Lisäksi koirat saa purkaa energiaa ja liikunta on niin tärkää koiralle! Voisi sanoa, että tyytyväinen ja onnellinen koira on saanut (vapaata) liikuntaa riittävästi. Meillä juostaan metsässä vapaana päivittäin. Ainoan poikkeuksen tekee tähän se, jos on joku tärkeä meno jota ei voi siirtää ja esimerkiksi kerkeää tulla jo pimeää. Sellainen tilanne on kyllä useimmiten poikkeus. Silloin joudutaan tyytytymään lyhyempiin remmilekkeihin.

Metsässä on hauskaa! :D


Ilta kuluu ihan vaan möllötellessä tai harrastuksissa. Koiramaisissa tai muussa. Iltapissit ja lyhyet lenkit yleensä vielä 1-2 kertaa. Sen jälkeen uni korjaa jo hyvissä ajoin, niin ihmiset kun koiratkin.

Arki on juuri sitä
Arki on ihmisen jokapäiväistä elämää, ja arjesta kannattaa tehdä sellainen että siitä nauttii! Arkeen pitää sirotella mieleisiä asioita, mieleistä tekemistä ja riittävästi liikuntaa ja lepoa. Vaikka mielellään tehdään reissuja ja näyttelyissä kierretään ym, niin arki on kuitenkin se mikä on sitä jokapäiväistä elämää. Se on vähän niitä nuupahtaneita aamuja, välillä pyykki- tai siivouspäiviä, toisinaan rasittavaa. Se ei ole aina niin hohdokasta kun kehissä juokseminen pikkutakki päällä, mutta se Arki on kuitenkin kantava voima. Sen pitäisi olla.

Kun maailma murjoo, niin kotiin on hyvä käpertyä, siellä on ne rakastavat ja lohduttavat ihmiset, ihmiset ja eläimet jotka ovat sinulle tärkeitä ja jotka välittävät myös aidosti sinusta.
  Koti on ihmisen elämän paras paikka

tiistai 24. maaliskuuta 2015

☆☆☆ Uusi tähti on syntynyt, Dante di Coco! ☆☆☆

Viikonloppuna kolme näyttelyä takana! Huh huh, oikea näyttelyrupeama siis.

Lauantaina Jämijärvellä Beniton kanssa JUN1, ERI ja SA sekä PU3! Hienosti meni!!
Tuomarina oli Paavo Mattila joka oli tiukka ja tarkka mutta erittäin mukava ja ystävällinen tuomari. Voin suositella häntä lämpimästi kaikille. Kehän laidalla lagottoihmiset ottivat muutaman kuvan ja sain muistoksi muukaman kauniin kuvan kehästä ja tässä niistä muutama

















Sunnuntaina oli vuorossa kaksi näyttelyä; toinen Korpilahdella Beniton kanssa ja toinen Jyväskylässä pentunäyttely Danten kanssa. Danten ensi esiintyminen!

Korpilahdella tuomarina toimi Tanya Ahlman-Stockmari ja hän oli toooodella tiukalla päällä, ei valinnut parasta urosta, ei parasta narttua, ei rop ei vps. Kuulin kehän laidalla kaikenlaista. Myös niin, että tuomarilla oli "aurinkoinen" päivä ja H ja T oli ihan tavallista tässä kehässä.
Benito sai sileän ERI ja saaden näin lagotoista parhaimman arvosanan. Olen tyytyväinen tulokseen ja sen kiitollisena otan vastaan.



-------------------------------------------------------------------------------

Korpilahdelta kiiruhdimme Jyväskylän pentunäyttelyyn. Emme ole kauheasti kerenneet Danten kanssa harjoittelemaan näyttelykäyttäytymistä, mutta sen verran kuitenkin että seisominen kauniisti onnistuu. Tätähän on harjoiteltu tulevalta näyttelykoiralta jo heti ensimmäisestä kotiintulopäivästä lähtien (vitsi..vitsi..) :D
Markku Mähönen oli tuomarina ja valitsi Danten ROP-pennuksi hänen saaden myös Kunniapalkinnon. Olin todella tyytyväinen niin tulokseen kun etenkin koiran käyttäytymiseen. Dante juoksee kuin unelma (vaikka ikää ei ole kun hädintuskin 6kk!!!) ja antaa tutkia hampaat, kehon ym. häntää heiluttaen menee kaikkien luokse. Wautsi wau!

En tiennyt mitä odottaa, mutta jäimme loppukehiin. Ja yllätys oli suuren suuri kun juoksimme kehään ja tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa kätteli meidät jatkoon!! Olimme jännittyneinä kun valittiin jatkuvasti toinen koria palkintopallille. Olimme lopulta kehässä American cokkerspanielin kanssa. Ja olin jo onneni kukkuloilla! Ei voi olla todellista!!!! DANTE VALITTIIN RYHMÄNSÄ TOISEKSI PARHAAKSI! !!! Huh huh, tämä kruunasi päivän kokonaan.

Uusi tähti on syntynyt näyttelytaivaalle!!!

Solipse Dante di Coco 


 Saako omasta koirasta sanoa, että on hyvä tunne siitä?
Se kun menee niin hienoilla liikkeillä eteenpäin, kun liitävä kettu. Iloinen luonne, kaunis käytös, hyvät linjakkaat kulmaukset ja ulkomuoto.
Olen niin tyytyväinen tähän nuoreen herraan, ja minulla on suoraan sanottuja hyvä tunne siitä, että tästä kuullaan vielä monessa näyttelyssä.
Ketään toista aliarvioimatta! Mutta omaan koiraansa luottaen, tästä on hyvä jatkaa :)





 

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Lonkkatulos!

Lonkkatulosten saamisessa ei kestänytkään kauan. Perjantaina kävimme lonkka ja kyynärkuvissa päivällä. Iltapäivällä perjantaina sain jo tiedon omakoirapalveluun että kuvat on saapuneet sinne ja samalla siellä oli lasku lausuntomaksusta (lonkka ja kyynärkuvat 42 eur) Maksoin laskun omakoirapalvelussa samantien ja odotus sai alkaa :)

Maanantaina malttamattomana kävin muutamia kertoja katsomassa omakoirapalvelussa että onko mitään tapahtunut.. koska tiesin kennelliiton olevan jossain määrin myös todella nopea toiminnassaan. Yllätykseni  oli suuri, kun siellä yhdellä katselukerralla iltapäivällä lukikin että Terveyslausunto oli varmistunut!!!!!!!!

 Beniton terveyslausunto Omakoirasta



Beniton lonkat ja kyynäräät ovat terveet ja niissä ei ole mitään muutoksia, täydellistä!! Tämä tietää sitä että voimme turvallisesti aloittaa esimerkiksi agilityä koska lonkat ja kyynäräät kestävät sen, koska ovat terveet ja koiralle ei koidu niistä harmia. Myös jalostuksen osalta Benitoa voi lonkkien ja kyynärten osalta käyttää jalostukseen, koska terveys niiltä osin on erinomaiset. Jalostusasioita en ole kyllä kerennyt edes miettimään sen kummemmin, nuorihan tuo vielä on ja uroksella on niin pitkän aikaa mahdollisuus tehdä pentusia joten mikäpäs tässä kiirehtimään valmiissa maailmassa :)

Hyvä on pomppia terveillä lonkilla!





Olemme ulkoilleet Beniton ja Danten kanssa päivittäin metsässsä ja nauttineet auringonpaisteesta. Dante kehittyy huimaa vauhtia ja kävi yksi päivä "mätsäreissä" harjoittelemassa näyttelyitä. Hienosti meni! Dante meni oikein kaunnisti, vähän jännitti suurta tapahtumaa mutta kaikenkaikkiaan hyvin meni. Olen oikein tyytyväinen nuoreen pentuseen, rohkea ja iloinen tapaus!