sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tämähän sujuu kuin tanssi :)

Nimittäin sienten löytäminen sujuu kui tanssi :)
Beniton kanssa ollaa käyty metsässä ja alkaa sujumaan tuo sienten löytäminen. Vielä mennään niin että Benito ei osaa kunnolla ilmaista sieniä, mutta löytää ne ehdottomasti ja saa aina palkkansa! Ollaan toistaiseksi palkattu jokaisesta kanttarellista, vaikka niitä olisi rypäs, (ja niin niitä yleensä onkin, eli rypäissä kasvavat)

Benito on todellakin käsittänyt asian, näin se toimii koiran kielellä yksinkertaisesti: kanttarelli = palkka. Sienikoira on helppo opettaa löytämään sieniä, aiemmin kirjoitinkin metodistani joka on ihan yksinkertainen. Varmaan parempiakin ohjeita voi löytyä sellaisilta jotka oikeasti kouluttaa koiria ammatikseen, mutta minun ohjeeni pätee tämän koiran kanssa. Laitan vielä ohjeet tähän

  •  metsässä samoilua melko varmoilla paikoilla missä tiedetään, että kanttarelleja on
  •   koira tietää jo sanan "missä?" eli tietää etsiä kun se sanotaan. Koiralle hoetaan metsässä "missä sieni?" (huom olen hokenut tätä ihan alkukesästä saakka metsässä)
  •   jos löydetään samoilun yhteydessä kanttarelli, niin silloin kehutaan ja hoetaan "hienoa sieni!!" ja palkataan ruhtinaallisesti! Ja toivottavasti pian koira alkaa löytämään sieniä koska sieni = palkka!!
  •   jos koira löytää muita sieniä niin sitten ollaan vaan että "hmmp, ei noita, jatketaan"
  •  koira ei saa syödä sieniä! Benito koitti ekalla kerralla tätä! Sitä kielletään ankarasti. Nyt koira jättää sienen rauhaan
  • Tämä vaihe on vielä oppimatta; opetellaan tunnistamaan miten koira ilmaisemaan sienen. Siihen on varmasti yksilöllisiä eroja olemassa. Itse vielä tutkailen mikä on Beniton tapa. Nyt hän vaan nuuskuttaa niin kovasti että huomaan nopeasti sienen.


Tässä upeaa saalista viikonlopulta!




Iloisia uutisia on myös se, että voitimme viime viikolla postaamalla sieniaiheisella kuvalla kuvakilpailussa säkillisen koiranruokaa!

Koira on kyllä melkoisen kurainen aina metsäreissun jälkeen, jollon joudun pesemään sen päästä varpaisiin. Se on kyllä ikävä asia, siis peseminen ainakin Beniton mielestä. Mutta pakkohan se on, kun se on tuon näköinen ☺


Koultusasiat muutenkin edistyy hienosti. Minulla on lompakko aika tyhjilään, niin ei voida mihinkään kalliisiin koulutuksiin nyt valitettavasti osallistua. Esimerkiksi haukkuvaaran tottelevaisuuskoulutus olisi todellakin varmasti hyvä, olen kuullut siitä niin paljon hyvää! Ja olenhan siellä ollut aiemmilla kursseilla. Erittäin hyvät opettajat! Mutta kurssit maksaa hyvinkin 133 per kurssi. Se sisältää 8 kertaa kurssitunteja. Eihän se yhtä tuntia kohden paljon ole, mutta puoli vuotta treenaamista siellä (kolme kurssia mahtuu puoleen vuoteen) maksaa hyvinkin 400 euroa.
..Mutta lompakko on tyhjänä, joten niin kalliita koulutuksia ei voida nyt harkita.

Halvempi tottelevaisuuskoulutus, mutta varmasti myös todella hyvä ja tasokas koulutus jossa on hyvät opettajat, löytyy keski-suomen kennelkerholta. Jäsenmaksu pitää maksaa kerran vuodessa 25e, ja sen jälkeen koulutukset maksavat jäseniltä 2e per kerta! Puolen vuoden tokotreenimaksut on siten 52 euroa + jäsenmaksu 25 euroa/vuosi. Kuulostaa nyt tällähetkellä vaan niin paljon paremmalta.
Käymme nyt siellä tottelevaisuustreeneissä kerran viikossa ja näyttelykoulutuksissa toisinaan.








maanantai 25. elokuuta 2014

Hiio-ohoi sieniä bongattu!

No tästähän piti tehdä oma postaus, siellä sieniä on todellakin havaittu :)

Kävimme metsällä aivan totuttuun tapaan paikoilla joista ennen on löytynyt sieniä. Ja sienikoira pääsi oikeuksiin. Sillä olemmehan hokeneet Benitolle jatkuvasti metsällä missä sieni? Missä siiiieni? Ja nyt niitä löytyi! Tottapuhuen bongattiin sieniä ja aloitettiin hokemaan samaa mantraa koiralle. Koira alkoi heti etsimään maata ja löysi sienet!! Ja kun muutaman kerran näin kävi, niin hetsi hokas että kanttarelli = sieni! Ja niin niitä löytyi ihan sopivasti :) Koira nautti todellakin sienestämisestä ja tuntuu että hetki käsitti tämän asian, ollaanhan jo monta kuukautta etsitty näitä.

Toki harjoitusta vaatii paljon, että koira oppii ilmaisemaan sienet, ja nyt kun sienikausi todenteolla pyörähti käyntiin niin käymme lähes päivittäin hakemassa sieniä kotiin. Näin siis ainakin oletuksena että niitä löytyy aina :) Sienikoiran kanssa uskon että on helpompi löytää sieniä, varsinkin kun lehdet kohta tippuilee maahan ja maa täyttyy keltaisista lehdistä. Silloin löytää sienet helpommin koiran kanssa.


Sienikoira saaliinsa edessä



Kuraa metsässä on vaikea välttää, ja eipä sillä väliäkään sillä suihku on keksitty! 

Junnuluokan näyttelyt Mäntyharju ja Heinola

Junnuluokassa on nyt ura aloitettu, ja mielestäni hyvin tuloksin.

Lauantaina 23.8 suuntasimme Mäntyharjulle ja olimme paikalla hyvissä ajoin. Kerkesin turkkia hoitamaan kuntoon ja muutenkin juoksuttamaan Benitoa ennen kehän alkua. Tuomarina meillä toimi Marja Talvitie, joka oli pari kuukautta aikaisemmin sijoittanut Beniton VSP -pennuksi lahden näyttelyssä. Kehän alku sujui hyvin totuttuun tyyliin, oltiin ainoa lagotto paikalla. Tuomari juoksitti ympäri, ees taas ja nosti pöydälle. Arvostelu kuului näin:

"Kookas erinomainen tyyppi. Mittasuhteet erinomaiset. Hyvin liikkuva nuoreksi hyvä pään malli ja korvat. Hyvä kaula, ylälinja ja häntä erinomaiset. Erinomainen karvanlaatu. Hyvät raajat. Toivottavasti ei kasva enää."

Tuloksena oli Junnuluokan EH, joka on hyvä saavutus näinkin tiukalta tuomarilta. Tuomari arvosteli 17 rotua sinä päivänä ja vain 6 sijoitti eriä/rop koiran, eli se kertoo jotakin, ainakin sen että erittäin tiukka tuomari.
Olen tyytyväinen arviointiin, se oli todella hyvä mielestäni, mutta toki mietitytti että mikä olisi voinut mennä paremmin vielä? Mitään selkeää vikaa tuomari ei kuitenkaan löytänyt arvosteluun, ja saimmekin hyvän arvioinnin. Ehkä kuitenkin tuomarin mielestä jotakin jäi puuttumaan siitä, että Benito olisi ollut erinomainen..? Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa! :)

näyttelyn jälkeen väsynyt matkaaja takapenkillä :)



Ja jatkoimmekin sitten sunnuntaina Heinolaan. Olin hieman jännittynyt sillä vastassa meillä oli kuusi urosta! Tuomarina toimi Elina Haapaniemi. Tuomari todella tykkäsi meistä :) Arvostelu kuului näin;

"9kk vanha valkoinen, jossa hieman oranssia korvissa. Mittasuhteiltaan ja tyypiltään erittäin hyvä juniori, jonka käytös on vielä pentumaista. Hyvin miellytävä pää. Oikein sijoittuneet silmät. Aavistuksen kookkaat korvat. Hyvä purenta. Sopiva luusto. Riittävästi kulmautunut edestä. Hyvä runko. Sopivat takakulmaukset. Riittävän pituinen häntä. Liikkuu hyvin askelin. Lupaava juniori!"

Junnuluokassa voitimme luokan toisen junnu-uroksen ja yllätyksekseni tuomari antoi meille myös SA! Olin aivan ihmeissäni! Tämä oli meidän toinen näyttely junnuluokassa ja saimme ERInomaisen ja SA = sertin arvoinen ja kertoi että kilpailisimme vielä sertistä. Katsoin kehää ja muita uroksia ja huomasin että tuomari jakoi kyllä ehta ja jopa valioluokan uroskin ei saanut sa:ta. Joten mikään kovin helppo ei näköjään ollut saada tältä tuomarilta sa..
Kilpailuluokassa olin hyvin iloinen, että olimme päässeet jo sinne saakka. Se on kehittymättömältä junnulta hyvin erikoinen tilanne. Vastassa siellä oli kolme urosta ja sijoittauduimme kolmansiksi! Olin todella iloinen. Lisäksi saimme Vara-Sertin! Olin todella tyytyväinen ja onnellinen Beniton menestyksestä! Mikä koira! Toinen näyttely junnuluokassa ja menestystä tulee :) Näihin tunnelmiin hyvä päättää tämä viikonloppu!

tässä on hyvä poseerata -onnellinen koira :)

 
 
 
Kaisa & Co
 
 
 
 

maanantai 11. elokuuta 2014

Pentuluokat taputeltu

 Pentuluokat on nyt taputeltu kasaan ja seuraavana vuorossa on Junioriluokka.

Näytelmissä pentuluokassa tälläkertaa Benitolle ei ole tullut suurta menestystä kummassakaan näyttelyssä missä kävimme pyörähtämässä elokuun alussa. Lagottojen erikoisnäyttelyssä kipusimme pentuluokan urosten kolmansiksi ja Maailmanvoittajassa tulimme urosten pentuluokan toiseksi, saaden hienosti kunniapalkinnon :) Oli tosi hienoa saada sellainen tunnustus tuomarilta, koska automaattisesti hän ei sitä jakanut siellä kehässä.

Mutta nyt siis pentuluokat on tässä ja alkaa ns. viralliset näyttelyt. Suunnitelmia on vähän sinne ja tänne, mutta näin elokuussa tulee varmaan lähdettyä Mäntyharjulle ja Heinolaan näyttelyihin. En odota kummastakaan kyllä mitään suurta menestystä, sillä Benito on vielä aivan pentunen siellä muiden Junnujen seassa. Täytyy muistaa että vasta täyttää 9kk, ja hyvin kehittymätön monelta osalta. Junnuluokkahan on tosi laaja kuukausissa, sillä siihen voi ilmoittautua 9-18 kk välillä. Se taroittaa sitä että siellä joku voi olla hyvin pentu vielä vasta 9kk täyttänyt ja toinen sitten 1,5v jo hyvin aikuismainen juniori ja siten paljon paljon valmiimpi.

Harrastusten osalta olemme todella päätymässä alkuunsa tokoon. Mutta täytyy myöntää että hampaat irvessä ei sitä harrasteta näin pehmeän koiran kanssa, vaan harrastus pidetään hauskana molemmille! :) Ja harrastusten vastapainoksi juostaan metsässä tämän tästä. Metsä onkin hyvä paikka antaa koiran purkaa energiaa ja hyvässä lykyssä sieltä voi löytää niitä sieniäkin? Tosin  kuuma ilma, ei sieniä tahdo löytyä mistään  kun kaikki on niin kuivanutta..






Mutta nautitaan vielä ennen kurakelejä ja talven paukkupakkasia näistä keleistä, kun saa tarpoa metsässä nauttien auringonpaisteesta, linnun laulusta ja marjoista, sienistä, rauhallisuudesta...
  ♥ Metsä