Ensinnäkin olen jo jonkun aikaa tuskastellut kahden seikan kanssa trimmauksessa.
1. Minulta puuttuu kunnon trimmausalusta! Ja olen trimmannut koiraa keittiönpöydällä ja kesällä tuli trimmattua pihalla puutarhapyödän päällä. Siinä onkin kätevää, kun karvat lentää taivaan tuuliin ja naapurin pihamaalle :D ei vaan vitsi vitsi, naapuriin on onneksi niin paljon matkaa että koirankarvat ei sinne asti lennä.
2. Olen trimmannut ihmisten parturikampaamosaksilla beniton turkkia. Ne ovat hyvät, mutta auttamattoman pienet! Ja olenkin etsinyt hyviä trimmaussaksia jo jonkun aikaa.
Nyt nämä kaksi asiaa saivat korjauksen ohjemassani pihistä ja panosta.
Ensiksi se pihistys.
Yhtenäisiä trimmauspyötä/ kuljetusalustoja myydään netissä. Hinta vaan on todella suolainen, hyvinkin hyvästä pöydästä/alustasta saat pulittaa maltaita! jopa noin 150-200 euroa! En ole yksinkertaisesti raaskinut ostaa sellaista, vaikka tiedän että tarvitsen trimmaukseen ja toisaalta myös näyttelyihin että saan häkit/tarvikkeet kuljetettua hyvin paikan päälle.
Tähän ongelmaan sain apua rakkaalta mieheltäni joka pari kuukautta mietteitäni kuunneltuani, tuli päätökseen, että tehdään sulle sellainen, mittojen mukaan tottakai. Siis kuljetusalusta joka samalla toimii trimmialustana.
Ensiksi hommattiin kaksi vaneria, toinen oli tosi paksu n 20mm ja toinen ohut n 5mm. Ohuempi päällystettiin kumimatolla kummaltakin puolelta. Paksumpaan vaneriin hommattiin pyörät, jotka tulivat pulteilla paikoilleen ja kulmaraudat jotka pitävät hurjemmassakin menossa häkin paikoillaan. Kumimatto vaneri toimii taas häkin päällä trimmialustana jossa ei tassut luista, ja toisaalta vaimentaa kuljetettaessa häkin ja kuljetusalustan välillä niin, ettei häkki kolise paikoillaan ollessaan. Pyörät toki on toiset kääntyvät ja lukittuvat joka helpottaa ohjausta ja paikoillaan pysymistä ja toiset pyörät johtaa suoraan.Vetosysteemiksi valittiin naru jonka kädensija pehmustettiin.Ja voi että siitä tuli kätevä ja hyvä peli! Ja säästin paljon rahaa :)
Tälläinen siitä loppujen lopuksi tuli, tässä häkki paikoillaan ja asukas "testaa" sitä
Nyt on hyvä trimmata Benitoa alustan päällä
Koska säästin niin paljon tässä kuljetus/trimmialustassa, niin seuraavaksi päätin panostaa johonkin :)
Koska olen etsinyt niitä trimmaussaksia niin paljon, niin panostin kunnon trimmausaksiin. Sain hyviä vinkkejä suomen lagottoklubin facebook sivuilta, että Roseline tekee hyviä trimmaussaksia. Näinpä tästä innostuneena, hommasin trimmaussakset Findogsilta, Roseline 88080, pinkit unelmat. Hintaahan oli 79 euroa, ja samassa paketissa tuli myös tilattua sitten shampoota jota on kehuttu vaaleille koirille.Shampoota en ole kerennyt vielä testaamaan, joten siitä kokemuksia myöhemmin, mutta sakset pääsivät heti käyttöön! Ja kylläpä ne ovatkin hyvät :) Voin suositella kaikille
Roseline 88080
Benito ennen trimmiä
Benito trimmauksen jälkeen :)
Voi sanoa että kyllä trimmaus tekee koiran, ainakin näillä koirilla jotka ovat trimmattavia koiria.
Trimmauksen jälkeen kävimme Seinäjoen näyttelyssä pyörähtämässä, ja Benito sai tuomarilta ERIn laatuarvostelussa, mutta kilpailuluokassa tuli toiseksi.Olin tosi tyytyväinen kuitenkin koiran trimmaukseen, kehäkäytökseen ym. nyt tälläkertaa ei kuitenkaan menestystä tullut sen suuremmin.
Seuraavaksi vuorossa Jyväskylän näyttelyt ja näyttelymatka Norjan ja Pohjoismaiden voittajaan Lilleströmiin. Iso näyttely siis edessä siellä ja jännittää jo nyt hirveästi. Menemme kuitenkin ensisijaisesti sinne kokemusta hakemaan isommista näyttelyistä ja suurempia odotuksia sinulla ei ole. Näissä tunnelmissa jäädään odottamaan marraskuuta :)