Ensimmäisenä päivänä ei suurta glooriaa kutienkaan tullut. Matka oli pitkä ja Liettuan koiranäyttely on pienessä panevezys kaupungissa. Näyttelypaikka oli urheiluhallin tyylinen ja kamalan pieni ja ahdas paikka. Siellä oltiin näyttelykansa kun sillit suolapurkissa. Fiilis siis ei oikein ollut kohdillaan. Leikö se heijastunut suoritukseemme, siellä Liettuassa ei tullut menestystä. Benito sai ERI:n mutta ei saanut junnusertiä. Että näin tälläkertaa. Mutta toisaalta matkaseurueemme muut jäsenet menestyivät aivan loistavasti!! Joten aihetta iloon kuitenkin riitti :)
Toisena päivänä Latviassa odotukset olivat korkealla. Päivä oli hieno ja näyttelypaikka suhteellisen tilava. Kaikki muutenkin tuntui vaan tosi hyvältä, oli jännityksen ja odotuksen tunnetta ilmassa.
Ja niinhän siinä kävi, Benito sai junnusertin, oli rop juniori ja paras uros 2, ja täten sai uuden tittelin: Latvian Juniorimuotovalio! :) Matkan päätös oli siis todellinen huipennus! Ja loppumatka menikin sitten rattoisissa olosuhteissa, sillä myös matkaseurueemme muut jäsenet olivat suoriutuneet loistavasti ja titteleitä satoi roppakaupalla.
Hieno kuva vielä voittajista! Benito oikealla
Ei voi muuta kun olla tyytyväinen :)
Mutta jotta homma menis vielä jännemmäksi, niin maaliskuu ollaa kiltisti kotona ja huhtikuussa sitten jälleen suuntaamme ulkomaille. Mutta niistä sitten lisää myöhemmin! Ulkomaille meno ei automaattisesti tarkoita menestystä ja titteleitä. Kolme reissua Baltian maihin olen tehnyt. yhteensä 6 näyttelyä. 4 niistä on tuonut menestystä. Suhteellisen hyvä prosentti siis, mutta koirakin on loistava ja upea. Ja edelleen menestyksellä on hintansa, eikä koskaan saa olla liian varma voitostaan. Koirasta voi ja pitääkin olla varma, että se on ihana ja upea, mutta voittaminen tai menestyminen vaatii työtä eikä koskaan ole itsestään selvää. Siksi nöyränä otan vastaan sen mitä annetaan.
Niin ja näyttelyiden lomassa, seuraava postaukseni tulee koskemaan lonkkakuvauksia, joihin Benito on suuntaamassa perjantaina. Siihen saakka nähdään taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti