maanantai 14. heinäkuuta 2014

Lomailua

Viime viikolla me pelkästään lomailtiin, niin koirat kuin ihmisetkin.
Ihmisperheen lapsien kanssa kävimme pienellä 3 vrk pituisella huvipuisto tourneella, ja Benito oli hyvässä hoidossa vanhempieni tykönä. Kovasti penneli oli kaivannut omaa isäntäperhettään ja mm. Itkeskellyt iltaisin! Hellyyttävää!! Noh oli mammallakin ikävä kikkurapeikkoa, ja piti toisena päivänä jo soittaa ja kysellä kuulumisia...

Hyvää hoitoa oli saanut koira vanhempieni tykönä, ei siinä mitään. Olisi vaan ehkä ohjeet mitä annoin pitäneet olla selvempiä? mm. sanoin isälleni että koiran ruokaan voi laittaa vähän rahkaa (hyvää luustolle kalsium ja lihaksille proteiinia) noh.. isäni sitten kertoi, että hän oli joka päivä laittanut koiran ruokaan sekaan purkillisen rahkaa!!!! Täh, olin ilmeisesti unohtanut kertoa määrän.. siis tietenkin olin tarkoittanut että noin ruokalusikallisen päivässä, en koko purkkia!  :D :D no vahinkoa ei käynyt mitään, lähinnä koira voi ainakin paksusti :D

Beniton kanssa ollaan päästy myös veneilemään. Ja voin kertoa että seuraavana päivänä kävin jo ostamassa Benitolle pelastusliivit.  Koska! Beni on niin höveli veneessä! Keskellä selkää roikkui jo puoliksi veneen laitojen yli, että mammaa alkoi tosissaan pelottamaan! Tässä kuvamateriaalia veneeltä ja seuraavalta päivältä, kun liivit oli testikäytössä kuivaharjoitteluna kotona päällä.





No oikeasti liivit on tosi hyvät, ei ole kyse siitä etteikö koira osaisi uida, mutta jos keskellä isoa selkää hyppää veneestä pois, niin liivien avulla saa nostettua takas veneeseen. Liiveissä on "kantokahva". Parempi siis varautua hyvin.. vaikka tietenkin toivoo ettei koira hyppäisi veneestä.

Turkkiasiaa myös! Beniton turkin alusvilla alkoi tuppaantua ja takkuuntua. Huomasin sen yksi päivä ja olin ihan että apua;mitä pitäis tehdä??? Onneksi ystävä hädässä neuvoi, rakkaan Martan omistaja ja ystäväni tietenkin :)
Turkki piti perusteellisesti selvittää ja alusvilla selvittää ja karstata tuppaantunut villa pois. Tästähän ollaan kahta mieltä, mutta oman näkemykseni mukaan se kannattaa poistaa jos tuppaannuttaa karvan takkuun. Sehän on sitä kuollutta villaa. Mitenkäs se sieltä lähtisi muuten pois kikkuroiden alta? Karstauksen jälkeen koira kasteltiin perusteellisesti ja vielä pesin shampoolla hyvin. Annoin kuivua rauhassa ja kasoin tulosta vasta sen jälkeen.

Turkki on nyt käsittelyn jälkeen tosi hyvä!  Pehmeä, takuton, kihara... Mulla meni siihen noin 2-3h aikaa, mutta ihan ilomielin hoidan turkkia.  Benito kyllä meenasi kyllästyä ja taukoja pideltiin pari kertaa :) Johtaja kuitenkin päätti milloin oli syytä lopettaa. Kas hyvää harjoitusta näiden johtajuusasioidenkin vuoksi, ei jää epäselväksi kuka on pomo! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti