Ja muita koiraharrastuksiin hurahtaneita ja kerrankin pääsee oikesti juttelemaan koirista oikein urakalla! Ja mitä tapahtuukaan kun kaistapäät ja hurahtaneet tapaa toisiaan? No jutellaan tietenkin suu vaahdossa niistä koirista! Mikä onkaan parempaa :)
Koiranäyttelyihin on myös todella mukava lähteä ja valmistautua. Saa pestä koiran luvan kanssa, trimmata ja puunata ja ihastella koiranäyttelyissä myös muita aivan ihanan kauniita ja hyvätapaisia koiria ♡
Koiranäyttelyihin valmistautumisessa pitää myös miettiä sitä omaa esiintymistä miten esittää koiran kaikkein suotuisammin? Pitää miettiä myös omaa pukeutumista. Koska koiranäyttelyitä on monenlaisia, niin pitää miettiä mikä sopii mihinkin. Ulkonäyttelyissä voi sade kastella joten sateenvarjo voi olla hyvä pakata laukkuun mukaan. Ulkonäyttelyissä myös pitää pukeutua sään mukaan ja kylmillä ilmoilla takki päälle ja kaulaliina kaulaan. Myös sitä pitää miettiä että koiralla on hyvä olla! Kevythäkki saattaa mennä todella kuumaksi hellepäivinä tai sateella ja tuulella tulla kylmä koiralle! Koiralle pitää aina kuitenkin varata vesikuppi, vettä ja mielellään makuualusta tai häkki.
Pukeutuminen aiheuttaa joskus harmaita hiuksia ja varsinkin jos ei ole mitenkään erityisen paljon varaa käyttää erikseen näyttelypukeutumiseen, niin silloin täytyy käyttää vaatteita mitä löytyy kaapin pohjalta. Näyttelyitä on myös pieniä ehkä epävirallisia mätsäreitä joihin ei tarvitse juurikaan"hienosti" pukeutua. Ja sitten taas juhlavia isoja kansainvälisiä näyttelyitä joihin jo syytä hieman laittaa siistimpää päälle.
Parin viikon kuluttua on maailmanvoittaja koiranäyttely, joka on siis iso sisänäyttely, ja sinne ajattelin laittaa siistimpää ylle. Mietin vaan kovasti sitä käykö valkoisen koiran taakse valkoinen jakku, jotta koiran ääriviivat ei hukkuisi taustaan? Tätä dilemmaa pohtiessani päätin ottaa muutaman kuvan ja tarkastella asiaa. Kuva kertoo usein enemmän kuin tuhat sanaa.
Huom koira tai emäntä ei ole kuvassa mitenkään
"laitettu" kuvan vaan pitää kertoa miltä asu ja väri näyttää koiraa esittäessä. Vertailussa;
Vihreä jakku/takki joka sopii parhaiten ulkonäyttelyihin
Punainen jakku/pusakka joka myös ulkonäyttelykamaa, materiaalinsa vuoksi
Valkoinen joka hohtavaa "hienompaa" materiaalia sopii juhlaviin sisänäyttelyihin.
Kuten näkyy punainen sopisi tosi kauniisti koiran taakse, ehkä paremmin kuin valkoinen. Valkoinen on kuitenkin juhlavampi ja siihen luultavasti myös päädyn ainakin maailmanvoittajaan, koska punainen on sellainen ulkoilutyylistä kangasta, siisti kylläkin mutta ei juhlava sitten yhtään.
Joskus sitten jos haluaa vähän panostaa niin voisi kait ostaa punaisen jakun sisänäyttelyihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti