perjantai 4. heinäkuuta 2014

Makkarajälkeä

Meillä on nyt tylsää, niin koiralla kun itsellä,  koska tassua ei vielä uskalla rasittaa ja Benito joutuu jättämään metsälenkit väliin pariksi päiväksi nyt ainakin. Tilalle pitää keksiä aktiiviselle koiralle jotakin, jossa se voisi vähän uuvuttaa itseään. Loistoidea tuli mieleeni, Makkarajälki!!

Jäljen ajaminenhan on koiralle luonnollista ja nenäänsä lagotot käyttävät mielellään. Lisäksi nenätyöskentely saa aikaan sen, että se saa purkaa energiaansa tekemiseen ja sopii loistavasti esimerkiksi silloin, kun koira on "sairaslomalla" normaalista liikunnasta. Makkarajälki on myös palkitsevaa, kun jäljen päältä löytyy makkara. Kikkoja ja tapoja on monia, mutta oma makkarajälkeni koostuu näin ja sen voi tehdä kotipihaan sellaiseen paikkaan jossa ei niin paljon kuljeta. Peltohan olisi paras vaihtoehto, mutta piha/nurmikin käy. Pääasia että jälkipaikassa ei olisi liikaa muita häiriötekijöitä eli hajuja.

1. Makkaraa pieniä paloja jotka saa helposti nopeasti syötyä


2. Tehdään (alussa suora) jälki;  jalalla astutaan ja rikotaan hieman maata, päkiän kohdalle asetetaan makkara, ja näin syntyy maahan makkarajälki. Askeleet alussa lyhyitä, itse teen askeleet alussa peräjälkeen.

3. Makkarajälki.


4. Koira janan päähän, ja ohjataan makkarajäljelle lyhyellä hihnalla. Jos koira eksyy jäljeltä, niin ohjataan takaisin. Nopeasti koira oppii, että jälki = makkara ja sitä seuraa. Oma lagottoni käyttää vain nenää, eikä siis näe makkaroita vaikka ne olisi nenän edessä, se haistaa ne ja syö.Nenä käy kokoajan...


5. Loppuun voi laittaa palkinnonkin (esim ruokaa..), tosin se voi jossain vaiheessa kostautua kun koira alkaa  kiirehtiä palkinnolle.Itse kehun lopussa ja annan palkkion, makkarapalan tietenkin! Ja vapautan koiran niin koira tietää että jälki loppuu siihen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti